Ajankohtaista

JUOMAVEDEN KEITTOKEHOTUSTA JATKETAAN VIIKONLOPUN YLI KAUSALAN JA IITIN KIRKONKYLÄN SEKÄ ETELÄ-IITIN VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN ALUEELLA

 

Vesinäytteet Kausalan ja Iitin kirkonkylän alueelta ovat valmistuneet perjantaina 12.12.2025. Vesinäytteet ovat olleet suurimmilta osin puhtaat, mutta yhdestä näytteenottopisteestä on löytynyt edelleen koliformisia-bakteereita.

 

Päijät-Hämeen ympäristöterveyden antaman ohjeistuksen mukaisesti vedenkeittokehotusta jatketaan viikonlopun yli. Kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä 5 minuuttia Kausalan ja Iitin kirkonkylän sekä Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan alueella. Vesi on keittämisen jälkeen myös jäähdyttyään käyttökelpoista. Vedenkeittimellä kiehauttaminen ei kuitenkaan yksinomaan riitä. Veden käyttöohjeet ovat liitteenä.

 

Vesijohtoverkostossa suoritetaan parhaillaan Lahti Aqua Oy:n toimesta kloorausta. Kloori tuhoaa haitalliset bakteerit. Kloorin haju tuntuu selvästi, mutta siitä ei aiheudu haittaa asiakkaille.

 

Lahti Aqua on ottanut laajalta alueelta lisää vesinäytteitä. Näiden tutkimusten tulokset valmistuvat maanantaina 15.12.2025, jolloin tiedotamme seuraavan kerran.

 

Tämän mediatiedotteen ohella keittokehotuksesta on tiedotettu asiakkaita tekstiviestein vedenkeittokehotuksen piirissä oleville asiakkaille, joiden puhelinnumero on rekisteröity kiinteistön osoitteeseen.

 

Tiedote on luettavissa myös Lahti Aquan, Iitin kunnan sekä Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan nettisivuilla. Asiakkaat voivat helpoiten seurata häiriötilanteeseen liittyvää viestintää lahtiaqua.fi sivuilta, josta löytyy myös ajantasainen häiriöaluekartta.

 

 

Lisätietoja antavat Lahti Aqua Oy:n/Aqua Palvelu Oy toimitusjohtaja Hannu Mustonen puh. 050 552 8455 ja Päijät-Hämeen ympäristöterveys Pirjo Takku puh. 044 480 1143.

https://iitinvuokratalot.fi/wp/wp-content/uploads/Vedenkayttoohjeet-vedenkeittokehotuksen-aikana.pdf

JUOMAVESI ON KEITETTÄVÄ KAUSALAN JA IITIN KIRKONKYLÄN ALUEELLA SEKÄ ETELÄ-IITIN VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN ALUEELLA

 

Keskiviikkona 10.12.2025 Kausalan ja Iitin kirkonkylän alueella otetuista vesinäytteistä on löydetty koliformisia-bakteereita.

 

KAIKKI RUOKA- JA JUOMAVESI ON KEITETTÄVÄ 5 MINUUTTIA. Vesi on keittämisen jälkeen myös jäähdyttyään käyttökelpoista. Vedenkeittimellä kiehauttaminen ei kuitenkaan yksinomaan riitä. Veden käyttöohjeet ovat liitteenä.

 

Vesijohtoverkostossa suoritetaan Lahti Aqua Oy:n toimesta klooraus. Kloori tuhoaa haitalliset bakteerit. Kloorin haju tuntuu selvästi, mutta siitä ei aiheuta haittaa asiakkaille.

 

Tilanteen kartoittamiseksi on tänään otettu laajalta alueelta lisää näytteitä. Näiden tutkimusten tulokset valmistuvat perjantaina 12.12.2025.

 

Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi ja sen päättymisestä ilmoitetaan erikseen, kun otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset selviävät. Tämän mediatiedotteen ohella keittokehotuksesta on tiedotettu asukkaita tekstiviestien lisäksi Lahti Aquan, Iitin kunnan sekä Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan nettisivuilla. Asiakkaat voivat helpoiten seurata häiriötilanteeseen liittyvää viestintää lahtiaqua.fi sivuilta, josta löytyy myös ajantasainen häiriöaluekartta.

 

Vesi on muilla alueella moitteetonta.

 

Seuraavan kerran tiedotetaan 12.12.2025.

 

Lisätietoja antavat Lahti Aqua Oy:n/Aqua Palvelu Oy toimitusjohtaja Hannu Mustonen puh. 050 552 8455 ja Päijät-Hämeen ympäristöterveys Pirjo Takku puh. 044 480 1143.

 

Kaikkiin Iitin Vuokratalojen kohteisiin on asennettu nyt vuokranantajan toimesta 10 vuoden paristoilla olevat palovaroittimet pl. Rautatienkatu 24, jossa sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet. Lisätietoa vuokranantajan ja asukkaan vastuista ja velvoitteista löydät talokohtaisista turvaohjeista ja "tiedot ja oppaat" - välilehdeltä.

 

 

Palvelemme  ns. uudella kunnantalolla osoitteessa Rautatienkatu 20. Suosittelemme ajanvarausta.

 

Iitin Vuokratalot Oy on siirtynyt valokuituaikaan. Useimmissa kohteissamme on BLC Valo 30/30 Mbit/s. Tämä perusnopeus ja kaapelitelevisiopalvelu sisältyvät vuokraan. Mikäli perusnopeus on käyttöösi liian hidas, voit tilata huoneistokohtaisen nopeudennoston BLC Telecomin asiakaspalvelusta (puh: 015 577 5310). Tilaamastasi lisänopeudesta saat laskun suoraan kotiisi.

 

ASUMISEN OPPAAMME löydät "tiedot ja oppaat" -välilehdeltä.

 


Toivomme asiointia puhelimitse tai sähköpostilla. Jos henkilökohtainen tapaaminen on välttämätön, on siitä hyvä sopia etukäteen.

Palvelusihteeri Leena Ikonen, puh: 040 4833 765, leena.ikonen(at)iitti.fi tai toimitusjohtaja Seppo Huttunen, puh: 040 5482 693, seppo.huttunen(at)iitti.fi.


Vuokralaisen on mahdollista tehdä nykyisin vuokralaskuista e-lasku- tai suoramaksusopimus omassa pankissa.

Maksakaa vuokra saamallanne paperilaskulla ja tehkää e-lasku- ja suoramaksusopimukset vasta sen jälkeen.

Jos ette halua tehdä e-lasku- tai suoramaksusopimusta, säilyttäkää saamanne paperilasku ja maksakaa vuokra joka kuukausi samoilla tiedoilla.

E-laskusopimusta tehdessänne muistakaa käyttää yksilöintitunnuksena VUOKRAlaskun viitettä (ei vesilaskun). Näin toimimalla saatte e-laskun niin vuokra-, kuin vesilaskuistakin. Ne joilla e-laskusopimus jo on, ei tarvitse vesilaskusta tehdä erikseen uudestaan sopimusta.

 


Toimistomme asiakaspalvelu on auki arkisin klo 9-15.

Suosittelemme ajanvarausta etukäteen!


Kausalan Kiinteistö- ja Siivouspalvelu Oy

 

24/7 päivystysnumero

0400 555 103

Iitin Kiinteistöpalvelu Oy

(Ruotukuja 2 ja Ruotutie 6)

24/7 päivystysnumero

0440 817 832

Iitin Vuokratalot Oy on Iitin kunnan kokonaan omistama yhtiö, jolla on omistuksessaan 24 vuokrataloa, joissa on yhteensä 322 asuntoa. Yhtiö omistaa myös Salmi-koti nimisen hoivakodin, jossa on 30 asukaspaikkaa. Salmi-koti on vuokrattu kokonaan Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymälle.
Iitti tarjoaa viihtyisän ympäristön asumiseen. Alueelta löytyy päiväkoteja, kouluja, kauppoja ja mahdollisuuksia harrastamiseen. Lisäksi liikkuminen Kouvolaan ja Lahteen on nopeaa.
Lue uusin asumisen esitteemme:
MUKAVASTI MAALLA, KÄTEVÄSTI KESKUSTASSA